News

Bocuse d'Or: USA voittoon, Suomi kuudes

Maanantai, January 30, 2017

Suomen Bocuse d’Or –joukkue tuli kuudenneksi maailman vaativimmissa kokkikisoissa. Edustaja Eero Vottonen 33, hänen avustajansa Miikka Manninen 21 sekä valmentaja Matti Jämsén veivät 5 tuntia 35 minuuttia kestävän tulikokeensa päätökseen tyylikkäästi ja ilman virheitä. Tiimi päätti kautensa ylpeänä suorituksestaan mutta pettyneenä tulokseen.

Lähes kaksi vuotta tiiviisti harjoitelleen tiimin työ päättyi 25.1.2017 Lyonin messukeskuksen Paul Bocuse-hallissa kuudenteen sijaan. Tulos on mitalisijaa jahdanneelle joukkueelle pettymys. Vuoden 2017 Bocuse d’Or -kilpailun voitti USA, hopeaa otti Norja ja pronssille tuli Islanti.
 
 
 
– Olin todella varma, että palkinto tulee tällä kertaa. Kisa-alueen käytäväpuheissa meille ennustettiin mitalisijoja. Olemme ehdottoman ylpeitä suorituksestamme mutta pettyneitä
sijoitukseen, koska tähtäin oli mitalisijoissa joukkueen valmentaja Matti Jämsén sanoo.
 

vegaaniannos

Rennosti koko kilpailun ajan työskennellyt Suomen joukkue teki virheettömän kisasuorituksen. Annoksissa maistui suomalainen metsä, raaka-aineina oli muun muassa suomalaista herkkutattia, kuusta ja mäntyä. Kilpailujen kohutuin uudistus, vegaaniannos näkyi tuomarien lautasilla monenlaisena toteutuksena. Suomen joukkueen vegaaniannoksen vahvat maut miellyttivät tuomaristoa, mikä näkyi pisteissä: toiseksi sijoittunut Norja sai annoksestaan samat pisteet.
 
– Vegaaniannoksissa oli suurta vaihtelua, lautasilla nähtiin kaikkea minimalistisesta monimutkaiseen. Eeron annos erosi monista muista hienostuneisuudellaan, se oli ensimmäisen kilpailupäivän tasapainoisimpia ja harmonisimpia annoksia. Pohjoismaat osasivat suunnitella annokset oikean kokoisiksi, muutamien maiden annoskoko oli selkeästi liian pieni, kertoo vegaaniannosten tuomaripöydässä istunut Pekka Terävä.
 
Eero Vottosta oli kannustamassa ensi kertaa satapäinen yleisö yhteistyökumppaneita, ruoka-alan ammattilaisia ja kilpailijoiden läheisiä. Koko joukkue kiittää kaikkia kumppaneita ja yleisöä upeasta tuesta matkan varrella ja äänekkäästä kannatuksesta kisahallissa.