News

Bocuse d’Or Europe: Unkari voittoon, Suomi 6. sijalla

Perjantai, May 13, 2016

Eero Vottonen ja Miikka Manninen sijoittuivat Bocuse d’Or Euroopan osakilpailussa kuudennelle sijalle. Kilpailun voitti isäntämaa Unkari, toiseksi tuli Norja ja kolmanneksi Ruotsi.

Bocuse d’Orin, maailman arvostetuimman kokkikilpailun Euroopan osakilpailut käytiin 10.-11.5. Budapestissa. Suomen edustaja Eero Vottonen ja assistentti Miikka Manninen tulivat kilpailuissa kuudensiksi ja jatkavat tammikuussa 2017 pidettävään finaaliin. Suomi kilpaili ensimmäisenä kisapäivänä tiistaina 10.5.
 
Kilpailupäivä ei sujunut täysin suunnitelmien mukaan, mutta hankaluuksista huolimatta Vottosen ja Mannisen suoritus valmistui ajallaan ja annokset onnistuivat erinomaisesti. Joukkueen tavoite, palkintosija, jäi kuitenkin tällä kertaa saavuttamatta.
 
 
Olimme jossain vaiheessa pahasti aikataulusta jäljessä, mutta saimme koottua rivimme ja kurottua ajan kiinni. Miikka oli ensimmäistä kertaa näin tiukassa paikassa ja hän hallitsi hermonsa käsittämättömän hyvin.
 
Ei voi sanoa, että koko suorituksemme olisi ollut täydellinen, mutta kaikki ruoka saatiin esiin juuri sellaisena kuin oli tarkoitus ja laatu oli sitä, mitä sen pitikin. Lyoniin lähdemme haastajan asemasta erinomaisella mielellä ja tavoitteenamme on tietenkin korkein sijoitus
– Eero Vottonen
 

Suomalaisen ruoan ja luonnon tarina oli esillä raaka-aineiden vahvoina metsäisinä makuina, suomalaista muotokieltä toistavana esillelaittona ja puusta rakennettuna vatina. Kala-annoksen pakollinen raaka-aine, sammen sukuinen sterletti oli haastava raaka-aine, ja Suomen toteutus yhdessä kuningasravun kanssa kuului kilpailun parhaimmistoon. Kilpailusuorituksen pienistä virheistä opittiin paljon ja seuraavana joukkue istuu alas ja tekee suunnitelman tulevaksi puoleksi vuodeksi.

 
Kovatasoisen kilpailun kaikki loppukilpailuun Lyoniin päässeet mahtuivat 300 pisteen sisään, mikä tarkoittaa Bocuse d’Or- kilpailujen arvostelussa hyvin pieniä eroja suorituksessa.
 
Bocuse d’Orin taso on nykyään niin kova, että jokainen pieninkin kivi on käännettävä, jotta täydellinen suoritus löytyy. Yksi pieni horjahdus voi tiputtaa sijoilta. Euroopan osakilpailuissa ei 20 joukkueen joukossa ollut oikeastaan kuin muutamia heikompitasoisia maita. Eeron ja Miikan suoritus oli kova, ja Lyoniin mennään hyvistä lähtökohdista.
- Suomen tuomari Pekka Terävä (yksi kymmenestä kala-annosten tuomareista)